logo

Marjukka Kaminen – Maalauksia
31.7. - 16.8. 2009

Marjukka Kaminen on Seinäjoelta alun perin kotoisin oleva Etelä-Pohjanmaalainen taidemaalari. Opiskeltuaan ja työskenneltyään pitkään New Yorkissa, hän palasi  kuusi vuotta sitten takaisin Suomeen, ja asuu nyt Haukiputaalla Pohjois-Pohjanmaalla.

Kamisen maalaukset ja vesivärityöt ovat abstrakteja, väreiltään läpikuultavia ja kerroksellisia. “Maalaamiseni on luultavasti kuin säveltämistä. Sävellän väreillä ja parhaimmillaan taulu soi silmissä kuin musiikki korvissa”, taiteilija itse pohdiskelee.

Marjukka Kamisen maalaus

 

Kaminen suoritti kuvataideopintonsa pääosin Yhdysvalloissa. Tärkeimpänä kouluna oli New Yorkin School of Visual Arts.

2009 on Kamisen taiteilijauran 36. vuosi. Hänellä on ollut näyttelyitä Suomessa sekä Yhdysvalloissa ja hänen teoksiaan on monissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa.

 

Sivuston suunnittelu ja toteutus: Timo Lintula & Mirja Vallinoja