Tuuli Mukka
Our Inner Selves 1-10
ja muita teoksia
28.5. - 14.6.2009
Työskentelyni on yleensä pitkälle harkittua ja suunniteltua mutta siitä huolimatta myös sattumalla, kokeilulla ja tiedostamattomalla puolella on oma osuutensa lopullisissa töissä.
Työt syntyvät yhtäjaksoisesti sarjoina useaa työtä samanaikaisesti työstäen. Myös uusien tekniikoiden "keksiminen" ja opetteleminen on minulle tärkeää ja siten pidän yllä mielenkiintoa työskentelyä kohtaan.
Niinpä nytkin näyttelyssäni esillä olevien teosten toteutustapa vaihtelee; mukana on vuosina 2007-08 erlaisille materiaaleille vedostettuja ja pohjustettuja kuvia; digitaalisia kaksoisvalotuskuvia, valokuvia ja valokuvakoosteita sekä myös jokunen maalaus. Yhdistävä tekijä erilailla toteutetuissa töissä on tunnelmaltaan surrealistisen ja välillä velmuilevakin vaikutelman antava kuva jossa enimmäkseen esiintyy ihminen joka yhtäaikaa sekä on ja ei ole läsnä ja erilaiset variaatiot aiheesta.
Our Inner Selves-kuvia tehdessäni olen miettinyt kasvottomuutta ja minäkuvaa - yksityisen ja julkisen minän eroa. Näyttelyssä olevat työt ovat valikoituneet useiden otosten joukosta lopullisiksi töiksi. - töiksi joissa symboliikka on mielestäni ilmeistä mutta joissa on viitteitä useista eri ajatuksista.
Mm. millä tavoin suojaudumme ja kätkemme itseämme ja mitä viestimme ulkoisella olemuksellamme, miten paljon tapamme piilottaa ja kätkeä voi paljastaa enemmän kuin itsensä näyttäminen. Ja onko tosiaan niin että olemme itse ainoita ihmisiä jotka emme näe itseämme - itseämme ulkoa päin- ulkoista olemustamme, ilmeitämme ja eleitämme.
Vain toiset ihmiset voivat nähdä meidät ulkoapäin, emme me itse. Mutta muut ihmiset eivät voi nähdä sisällemme, sisäistä maailmaamme; tunteita ja ajatuksia. Olemme kommunikoinnin ja useiden eri ilmaisukeinojen varassa suhteessa ympäristöömme.
Sanonta "pelastaa tai säilyttää kasvonsa" kuvaa kirjaimellisesti niitä tunteita joita voi kasvottomuuden taakse kätkeytyä.
Ensin lähestyin aihetta maalaamalla. Työskentely kuitenkin takkuili kuin hiukset joskus. Muutaman maalauksen jälkeen siirryin itselleni vieraampaan tekniikkaan eli valokuvaukseen jota opettelin yhtäaikaa töitä tehdessäni.
Aiemmat valokuvaustaitoni on itsehankittuja ja jokseenkin olemattomia. Valokuvan keinoin sain enemmän etäisyyttä aiheeseen ja pääsin lopputuloksessa lähemmäksi sitä mitä pyrin ilmaisemaan.
Myös aaltoileville valokatteille pohjustetut valokuvat ilmentävät omalla tavallansa minäkuvaa- vääristyneinä ja muotoansa muuttavina.
Kaksoisvalotuskuvieni idea on kahden kuvan yhteen liittäminen - kuvan jossa on kuvattava kohde sekä samasta paikasta otettu "tyhjä kuva". Olen tietokoneella asettanut kuvat päällekkäin ja rajannut kohteesta osan pois. Tämä tekniikka on tuttu jo pimiö-ajoilta mutta tietokoneella tämän "valotuksen" voi tänä päivänä tehdä tarkemmin. Kuvista poistetut osat ovat kuin valoa jota ei ole ja joka siten ei näytä eikä muotoile asioita; samoin kuin mieli ja tieto joissa on aukkoja eivät voi muodostaa oikeaa kuvaa. Pystymmekö yleensäkään saamaan oikeanlaista käsitystä ilman että katsomme asioiden taakse ja sisälle. Niin silmä kuin mielikin täydentävät näkemänsä ja kokemansa aikaisemman tiedon perusteella. Mutta kuinka paljon informaatiosta voi puuttua ilman että kuva muuttuu oudoksi, surrealistiseksi ja käsittämättömäksi.
Työt olen tulostuttanut Mesh-reikävinyylille jota käytetään mm. mainosbanderolleihin. Materiaalivalinta saa pohtimaan miten ja millä perusteilla me määrittelemme sen mikä on taidetta ja mikä ei.