Maalaus, uusi topografia
Aleksi Laisi 19.3. - 4.4.2010
”Topografia (< kreik.), tietyn paikan tai seudun yksityiskohtaisen tarkka kuvaus.”
1. Erityisestä maalauksen topografisesta luonteesta:
Kolmi- ja useampiulotteisen todellisuuden esittäminen kaksiulotteisella pinnalla on erittäin haasteellinen ja monikerroksinen tapahtuma.
Tämä on jotain mihin esimerkiksi valokuvaus, ehkä joitakin poikkeustapauksia lukuun ottamatta, ei pysty.
Maailman Aarre-luonteen hetkellinen esiintuominen ja uudelleen kadottaminen – objekti säilyy (tai oikeastaan syntyy vasta) kun Aarre eli Ihmetys-olevaisuus katoaa.
Tämä on sekä löydetty että kadotettu tilanne, Aarre löytyy ja uudelleenkätkeytyy.
Maalaaminen on aistillinen kokemus, ainakin kyllin lähellä sitä, oikeinymmärrettynä, jonkinlaista vedenalaisten pintamuotojen tunnustelemista, jossa käsi työnnetään veteen, mutta havainto poikkeaa normaalista. Argonauttinen kokemus liian suuresta olemuksesta, joka pystyy hetkellisesti vapauttamaan henkilön olemassaolotunteen, ja vapauttamaan tämän itsestään.
Kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat viivat kulkevat yhden pisteen kautta hetkellisesti.
Kosketushavaintona pään takaosassa, kerrostuksellinen havainto kutittavimmista ja kimpoavista, väri-olemuksesta, maalata hyvin.
2.
Järki on harhainen todistaja maailman olemuspuolelle, rakastettava ainoastaan lapsekkaassa ja puuhakkaassa pyrkimyksessään järjestellä asioita niiden esine-luonteen mukaisesti.
Neliön luonne on paketti ja sarjallisuus, ja sen penetraatiokyky on heikko.
Ihmiset siirtyvät yhä enemmän mielikuvitusmaailmaan, jossa asiat ovat kuviteltuja, mutteivät koettuja muina kuin vaihtuvina mielikuvina. Tämä on jonkin tai jonkun muun mielikuvitusmaailma, joka on lavea kuin vesi tai skandaali.
Tällaisen maailman valta on sellaisella joka pystyy hallitsemaan mielikuvitusta eli mielikuvia.
Olennaiset ja epäolennaiset asiat sekoittuvat. Kuvataiteella on oikeastaan hyvin vähän tekemistä yleisen visuaalisen kanssa, aidoimmillaan ollessaan sen kasvuluonne tulee jostakin muualta, yleisellä tasolla se sekoittuu tietysti.
Suuntautuu ns. porvarillisten elämänmuotojen vaatiman enemmistön mukavuudenhalun, (erityisesti sen tietyn osa-alueen, likaisia asioita vastaan, miten se kulloinkin määritellään, (vaikka eihän sitä oikeasti yleensä määritellä)) suuntaan. Tällöin se käsittää lähinnä helposti lähestyttävää, tunnistettavaa, ja merkityksetöntä symboliikkaa.
Työskentelyni ei ole sarjallista, paitsi joinain vahingon-kehittymisinä. Jokaisessa teoksessa pyrin toteuttamaan sen sisäisen autonomian mahdollisimman hyvin. Kauneuden satunnaisuus on vastaanottajan omaisuutta. Tekijä itse jää tästä paitsi. Tämä, toivon mukaan, poissulkee teot jotka ovat merkityksiltään ulkokohtaisia... kuitenkin se on tekijänsä tuotos eikä sitä olisi myöskään ilman niitä prosesseja joita (raaka)aine on läpikäynyt.
Tämä yleisestä.