logo

Susanna Judin &
Juha Holopainen

28.7. - 15.8.2010

Susanna Judin ja Juha Holopainen ovat molemmat valmistuneet Lahden Taideinstituutista 1995. Yhteisnäyttelyitä heillä on ollut tätä aiemmin mm. Helsingissä, Lahdessa ja Tallinnassa.

Susanna Judin:

Elämänpuuni ovat kannanotto metsien puolesta. Sademetsät eli maapallon keuhkot häviävät kovaa vauhtia, ja mitä sitten tapahtuukaan? Oleskellessani Afrikassa tajusin myös konkreettisesti aavikoitumisen merkityksen ihmisen elinpiirille. Ilman puita ei ole elämää.

Puut ovat kautta aikojen olleet pyhiä. Juutalaiskristillisessä perinteessä akasia on kuolemattomuuden symboli. Myyttinen elämänpuu eli maailmanpuu, jonka juuret ovat manalassa ja joka ulottuu taivaaseen, kuvaa hyvin monissa perinteissä kosmoksen ykseyttä, syklistä uudistumista ja jatkuvaa, dynaamista vuorovaikutusta aineen ja hengen tai maan ja taivaan välillä. Jättimäinen saarni Yggdrasil oli skandinaavisen mytologian keskipiste.

Suomalaisilla on aina ollut kiinteä side metsiin ja puihin. Ensimmäisen palkkani sain noin 10-vuotiaana kerätessäni käpyjä siemenpuiksi metsänhoitoyhdistykselle.

Globaalissa maailmantaloudessa asiat kertautuvat. Meidän asioista tulee teidän asioita ja teidän asioista meidän asioita. Paikallisuus muuntuu, paikkasidonnaisuudesta tulee pian planeetta sidonnaisuutta ilmaston ja ympäristön muutosten kautta.

 

Susanna Judin
Juha Holopainen

Juha Holopainen:

Pelkistetyn tyylitellyt ruusuaiheet merkitsevät minulle siirtymistä entistä abstrahoidumpaan ilmaisuun. Toistamalla samaa muotoa olen halunnut keskittyä väreihin ja niiden keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Grafiikan työni olen toteuttanut carborundum-tekniikalla. Maalaan painolaatalle sideaineen ja täyteaineen (esim. piihiekka ja liima) erilaisilla seoksilla. Laatan kuivuttua väri hierretään tai telataan laatalle. Painan useita, päällekkäisiä kerroksia. Alumiinilaattaa voi myös leikata muotoihin ja painaa haluttaessa tietty väri vain osaan työtä.

Carborundumissa minua viehättää sen maalauksellinen, hieman krouvi jälki, ja pidänkin itseäni enemmän maalarina kuin perinteisenä graafikkona. Vedokset ovat uniikkeja tai vedossarjat hyvin pieniä.


 

Sivuston suunnittelu ja toteutus: Timo Lintula & Mirja Vallinoja